Erityisohjaaja (Keravan vankila)
Rikosseuraamuslaitos
- Kerava, Uusimaa
- Vakituinen
- Täyspäiväinen
Erityisohjaajana olet vankilassa tehtävän rikosseuraamustyön ja sosiaalialan työn asiantuntija. Tehtäväsi sisältää monipuolisia vankilassa tehtävän sosiaalityön ohjaus- ja neuvontatehtäviä sekä sosiaalista kuntoutusta. Lisäksi tehtäviisi kuuluu sosiaalihuollon tietojen käsittelyä. Tehtävänäsi on toteuttaa monialaisesti vankien palvelunohjausta, päihde- ja mielenterveystyötä sekä vankien motivointia rangaistusajan suunnitelman tavoitteiden edistämiseen.
Työhösi sisältyy rikoksettomuutta tukevien ohjelmatoimintojen suunnittelua ja toteuttamista yhdessä muiden erityisohjaajien ja ohjaajien kanssa. Toimit vankien vastuuvirkamiehenä ja teet verkostotyötä esimerkiksi oppilaitosten, sosiaalihuollon ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Erityisohjaajana teet yhteistyötä vankilan moniammatillisessa työryhmässä ja osallistut vastuuosastojesi vankien rangaistusajan suunnitelmien ohjaukseen ja seurantaan sekä valvottujen koevapauksien ja vapautumisen valmisteluun.
Työsi vaikuttaa niin yksilöön, yhteisöön kuin yhteiskuntaankin. Tiimin tuki on työyhteisössämme merkittävä, ja kannustava ilmapiirimme on meille kunnia-asia. Luottamus, turvallisuus ja motivointi niitä pääset meillä rakentamaan.
Työsuhde:Virkasuhde
Työ alkaa:Alkaen 01.09.2025
Palkka:Kiinteä palkka 2839 – 3071 euroa/kk
Työskentelyaika:Päivätyö
Paikkoja:1
Hakuohjeet:Minna Peltonen
apulaisjohtaja
029 5682 704
[email protected]
Markku Kuikka
apulaisjohtaja
029 5681 363
[email protected]
Lotta Joensuu
yksikönpäällikkö
029 5680 388
[email protected]
Lähde: Työmarkkinatori
Osaamisalue:
Rekrytointi